Kun sain tänään aamupäivällä äidiltäni tekstiviestin, en sen luettuani voinut nälkäisenä olla ajattelematta: ei nyt! Äitini siis pyysi minua mittailemaan ikkunoita, jotta hän osaisi ostaa minulle uudet verhot. Vastahan minä toki ne mittasin, ja tuolloin vielä lähetinkin mitat äidille, mutta me molemmat olemme osanneet kadottaa ne mitat jonnekin. Mittailinpa siis tuossa iltapäivällä ikkunan uudestaan, kunnes kuulin äidiltä, että hän tarvitsee vielä jotkin toiset mitat. Siellä on siis ilmeisesti jokin verhovouhotus menossa. Odotan siis mielenkiinnolla, millaiset kapistukset sieltä on loppukuusta tänne tulossa.
------
Kuulin samalla myös, kuinka nuorempi veljeni suunnittelee aloittavansa lukemaan venäjää ensi syksynä, jos vain ryhmä saadaan kokoon. Hienoa, että hänelläkin alkaa olla jonkin asteisia suunnitelmia elämänsä varalle. Eikä vain kulje kohti siskon unelmia: hän vain on niin lahjakas salibandyssä ja kaikessa urheilussa, joten toivoni elää yhä... Joo, sisko on tekemässä veljestään urheilijaa... ehkä saan vielä veljeni tänne Turkuun... Mutta pääasia on, että olen perhanan ylpeä hänestä!:D
------
Lueskelin tuossa mittailujen ohessa lueskelin vähän lauseoppia. En tiedä, sainko mitään taottua päähäni, mutta ainakin yritin. Huomenna yrittäminen jatkuu edelleen. Toivottavasti tästä vielä joskus hyvä tulee. Ehkäpä jostain kumman syystä perjantaina jotain osaankin, elämä osaa yllättää..
------
Minulla on nyt sellainen olo, että kun yhdestä stressipesästä pääsee, niin toinen odottaa jo kulman takana. Tuntuu, että koko ajan vain on jotain mitä pitäisi tehdä nyt eikä sitten vasta viidestoista päivä. On koulujuttuja ja järjestöhommia ja sitten olisi vielä oma elämä kaikkine kuoppineen. Ensin ehdin ajatella, että ensi viikolla jo helpottaa, mutta sitten mieleeni jo juolahti maaliskuun alun tenttiviikko kaikkine miljoonine tenttineen. Että se siitä stressittömästä arjesta. Ehkäpä sitten maaliskuussa... ehkäpä...
------
Koneessani ei vieläkään ole ääniä, joten sen sijaan että tässä keskittyisin kuuntelemaan KalPa- helsingin pikkuruiset kisut -matsia...Ja nyt hieman jossittelua: jos ja kun KalPa siis teurastaa nuo wannabe pääkaupunkilaiset, ja jyskälän hurrikaani jää keskustattomassa kaupungissa eli Espoossa ilman pisteitä, niin Kuopion ylpeys harppaa SM-liigan piikkipaikalle! Toki tämän hetkisen tilanteen valossa näin ei tule käymään: Niiralan Montussa tilanne on 1-1 ja Espoossa 0-1... mutta peliähän on vielä jäljellä, joten toivotaan parasta ja pidetään peukalot ja varpaat kohti kattoa KalPan puolesta... Niin, ja ne ei todellakaan vaihdu muihin sormiin kesken kauden, kuten eräs mäkimies kerran minulle ilmaisi... Ei ilmeisesti luota kannattajiinsa...;DDDD
------
Nyt rupesi tekemään mieli suklaata, mutta ei tänään.. Ajatuskin siitä, että saisi edes pienen palan, nam! Mutta ehkäpä nyt hillitsen makuhermojani ja yritän selvitä ilman suklaata huomiseen... Onhan minulla kaapissani sentään... leipää...miksi suklaanhimo iskee aina silloin kun ei saisi eli aina?:D
------
Miksi opintotukea ei voida maksaa enempää? En vain tiedä, miten kykenen katsomaan maaliskuun alussa Salpausselän kisoja tv:n välityksellä... Tahdon sinne! Eikö mitenkään kukaan voisi lähteä viemään minua? Ja tulisi samalla seuraksi? Bensoihin voisin osallistua ja lipun toki itse kustantaa, mutta seura kyllä todellakin kelpaisi... tai ehkä auto ei siinä tapauksessa ole hyvä idea, jos tahtoo toteuttaa normaalikisarutiinia.. mutta ihan miten kukin vain itse haluaa... Erilainen talvipäivä mahtavassa paikassa keskellä mahtavaa tunnelmaa! Sitä tunnelmaa ei mitenkään vain voi sanoin kuvata, se täytyy kokea... Se, miten pieneksi itsensä tuntee kun katsoo Lahden betonia... ja ne kymmenet tuhannet ihmiset, jotka ovat ympäri maailmaa saapuneet kannustamaan suosikkejaan... kaikki huutaa yhdessä... se on vain jotain sellaista, mitä jokaisen pitäisi itse kokea...muuten jää paljosta paitsi... Joo, minusta ei olisi markkinoimaan yhtään mitään... Kaipaan vain vaihtelua, ehkä maiseman vaihtoa tai jotain...pitäisi varmaan jatkaa kehittelyä:DDD
------
Ehkä minun pitäisi tässä jo pikku hiljaa alkaa suunnata ajatuksia siihen, että tänään täytyisi siirtyä unten maille aikaisin... Tähän loppuun siis vielä pikkuinen pätkä Runebergia Vänrikki Stoolin tarinoista, Pilven veikko:
------
"Metsän syvyydessä seisoi mökki,
sydänmaassa, syrjäss' aivan tiestä,
kussa syksyst' alkain sota liikkui.
Vainolaisen silmä sit' ei nähnyt,
jalka tullut tietä sinne tuovaa.
Kaarne vaan, mi vaakkui ilman alla,
viestit veritöistä toi, toi kotka,
joka kylläisenä kuusess' istui,
taikka hukka, joka hurmehista
saalistaan vei korven komeroihin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti