Joulu tuli ja meni, onneksi. Aatto on aina ihan ok, mutta pyhät ovat sietämättömiä. Joulu kuitenkin oli JOULU: valkea, aito joulu. Olen jo aikaisemmin maininnutkin, että lumi jos mikä luo joulun tunnun. Syötyä tuli vähän liikaakin, mutta kai se on jonkinnäköinen tarkoituskin. Aatto meni ihan mukavasti: haudoilla tuli käytyä niin Heinävedellä kuin Leppävirrallakin, kuin myöskin illemmalla Varkaudessakin. Haudoilla on aina jotain tietynlaista taikaa, ja siellä käyminen on ehkä jopa joulun kohokohta. Varsinkin nykyään, kun ukkien haudoille pääsee niin harvoin.
------
Aattoiltana tuli sitten katsottua varsinaista komediaputkea suoraan viime vuosisadalta: hiihtokilpailuni jotain 3-vuotiaana, molempien veljieni ja serkkuni ristiäiset, isän veneen koeajo, minun 4-vuotissynttärit... Niitä katsoessa ei voi kuin nauraa... Kauheaa, mitä kaikkea sitä onkaan tehnyt... varsinkin se hiihto oli aika järkyttävää katsottavaa... Taisin olla kilpailun viimeinen, kuten myös serkkuni oli poikien sarjan viimeinen... Hyvä me! Tulevaisuuden hiihtokyvyt esittäytyivät..;D
------
Maanantai-iltana kirosin Varkauden syvimpään helvettiin: kävin kyläilemässä kaverini luona, ja sieltä noin seitsemän aikaan lähtiessäni en vielä todellakaan tiennyt, mikä minulla olisi edessäni. Ulkona oli pakkasta ja lunta tuprutti. Ajattelin mielessäni, että onneksi on bussi... mutta.. Puoli tuntia pysäkillä seisoskelun jälkeen päätin mennä tarkastamaan aikatauluja. Kauhukseni huomasin, että viimeinen bussi oli jo mennyt, ja kello oli vasta klo 19.30! Niin, Varkaudessa kun viimeinen bussi lähtee klo 18 ja jotain! Sairasta touhua. En todellakaan tajua miten kukaan jaksaa sellaista. No, minunhan ei sitten auttanut mikään muu kuin lähteä kävelemään siinä tuiskussa porukoiden luo. Matkaa oli varmaan lähemmäs kymmentäkilometriä... Että näin Varkaudessa... Suosittelen ehdottomasti siellä vierailua... Varsinkin jos haluaa kuolla naurusta sikäläistä toimintaa, ihmisiä (sikäläisissä kaupoissa vieraillessa huomaa selvästi, miten kaikki ovat niin varkautelaisia...hyi helvetti! onneksi ei enää koskaa tarvitse asua siellä..) ja elämänmenoa katsellessa... Koko kaupunki todellakin kuvottaa minua tällä hetkellä... Niin, ja sitten vielä ihmetellään, miten minä haluan pois sieltä... just joo...
------
Eilisen päivän vietin sitten junassa... Sekin oli aika mielenkiintoista... Näin siellä kaksi lievästi ylipainoista naista, ja totesin, että en koskaan halua kokea samanlaista kohtaloa... Eivätkö ihmiset oikeasti tajua pitää itsestään huolta?! Viimeistään siinä vaiheessa kun painoa alkaa pikku hiljaa kertyä, luulisi jokaisen nyt jo tajuavan lopettaa yltiöpäisen mässäilyn ja siirtyä lenkkipolulle. Se läskin määrä oli aivan kauheaa katsottavaa... En itse ole mikään luuranko, mutta he olivat valtavia, suorastaan norsuja... Pitäkää ihmiset itsestänne huolta: herääminen ikäloppuna ei sitten olekaan oikea ratkaisu...
------
Ehdin eilen kotiin tultuani juuri ja juuri käväistä suihkussa, kun oli jo taas riennettävä... Lähdin kaverini luo katsomaan seinien maalausta ja vähän nauttimaan tuota alkomahoolia siinä sivussa... Oli todella mukavaa pitkästä aikaa taas viettää aikaa loistavassa seurassa...tosin kaikki eivät jatkaneet baariin asti, ei näin! Puolen yön tietämillä tosiaan raahauduimme sitten baarin puolelle ja siitä vähitellen kapusimme pöydälle tanssahtelemaan... Väsy hiipi matkustamisen vuoksi puseroon jo aikaisin ja hiivin yöbussin saattelemana kotiin... Mutta hauskaa oli, ihmisille kiitos siitä! Seuraavaksi sitten taitaakin olla vuorossa ne minun tuparini... Niin, tosiaan, onhan se uusi vuosikin vielä edessä...;D
------
Liekö mistä johtuu, mutta taas uuden vuoden häämöttäessä tulee jotenkin outo olo... Tuntuu kuin jotain lopullista olisi taas edessä... Mieli käyttäytyy kummasti, on välillä jotenkin "itkuinen" olo... Ei meinaa millään ymmärtää elämän menoa, pelko hiipii pinnalle ja suru tulee puseroon... Tuntuu kuin olisi hyvästit tiedossa... Ja ne viimeaikaiset unetkin... Mitä ihmettä? Olenko vain yliherkkä?
------
Viime maanantaina kuului Tansaniasta uutisia: siellä menee loistavasti, ja heidän matkansa "päämäärä" tuli vastaan yllättävän kivuttomasti... En vieläkään voi uskoa sitä todeksi... Ei sellaista voi tapahtua kuin elokuvissa... Aivan uskomatonta... Mutta todellakin olen äärettömän onnellinen rakkaan ystäväni puolesta!!! Hän jos kuka on sen ansainnut...:DDDDDDDDDD
------
Pitäisi ilmeisesti pakatakin jossain vaiheessa. Muuttopäivä sen kun lähenee... Viikon päästä olenkin jo sitten uudessa kodissa...wau! Toisaalta huomenna voisi olla järkeä käydä kirjastossa palauttelemassa vähän kirjoja... ei sitten tarvitsisi muuton yhteydessä pohtia, mihin laatikkoon ne laittoi vai veikö vahingossa roskiin... Joskus olen muutossa onnistunut hukkaamaan lompakkoni, joten kaikki on mahdollista... Tiskatakin täytyisi, ja astiat pakata jotenkin kestävästi, eikun vain mahdollisimman paljon paperia ympärille!:D
------
Kuulin tuossa jouluna sukulaisissa vieraillessani, että heillä on aitassaan jotain, minkä ehdottomasti aion sieltä vielä itselleni saada. Hyvin vanha Kalevala. Niin, se on siellä aitassa pölyttymässä, kun sen paremminkin pitäisi olla kirjahyllyssä kunniapaikalla... Täytyy ilmeisesti jossain vaiheessa soitella mummolle ja puhua vähän siihen suuntaisia, jotta mummo sen minulle lupaisi... Toki tiedän sukukateuden, joten tehtävä voi olla vaikea... Mutta perhana, kun eivät arvosta sitä... Vielä se jonain päivänä komistaa minun tulevaa kirjastoani... Siellä se todellakin tulee olemaan kunniapaikalla... Jos sinne aittaan menisi penkomaan, niin sieltä saattaisi löytyä vaikka mitä minua kiehtovaa... mutta tietää eräät...
------
Runeberg on tässä saanut joulun pyhät kärvistellä tuossa lähietäisyydellä ihan tarpeeksi... Aivan kuin teos vihjailevasti olisi siinä ja sanoisi: ahmi minua lisää... lue taas jotain... Ehkäpä, jotta minä pääsisin sitten keskittymään Keski-Euroopan mäkiviikon avausosakilpailun Oberstdorfin karsintaan... No tässä sitä nyt sitten tulee, Nadeshda, ensimmäinen laulu:
------
"Kun hän ketään nähnyt, kuullut ei,
läksi kerran vielä virralle,
keveästi päänsä kallistain
veessä kuvaansa hän katseli.
Ja hän surren virkkoin vienosti:
"Surros, sulo, virta, ystäväin,
ettei kirkas lainees huuhtoa
voi mun kauneuteni kukkaa pois.
Uinko heleässä helmassas,
koristaunko, koito, kukkasin?
Silloin pestä soisin poskeni,
jos sen ruusut voisin pestä pois;
silloin poveni ma huuhtoisin,
jos sen haihtuis helo valkea,
silloin verhoutuisin kukkasiin,
kanssa kukkien jos kuihtuisin!""
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti