Kun kerran on vaikeaa, niin sitten on oikein kunnolla. Koko viikonlopun olen yrittänyt epätoivoisesti lukea jos johonkin tenttiin, mutta kun ei niin ei...Asiat eivät vain mitenkään tunnu tarttuvan päähän. Eikä oikein jaksaisikaan, alkaa väsymys jo pimenevän syksyn myötä saada vallan. Juuri nyt tuntuu, että mikään ei kiinnosta, ei sitten pätkän vertaa. Loppuisivat jo nämä pirun tentit ja kaiken maailman stressi!
------
Se talvi sitten ilmeisesti tuli ja meni. Tylsää! Olisi vain ollut niin kiva, kun olisi voinut aina aamulla herätessään ja ikkunasta ulos katsoessaan nähdä lumen peittämän valkoisen maan. Mutta kun ei niin ei. Jos jotain sääilmiötä voi vihata, niin vesisadetta. Siinä ei ole mitään hyvää. Minä vain rakastan talvea niin kovin. Ei tällaisesta kukaan voi nauttia, ei oikeasti.
------
Joulukuukin sitten tuli. Ei vain tunnu yhtään joululta. Enkä oikein millään voi uskoa, että joulu olisi jo muka näin lähellä. Aika outoa. Vielä jotain reilu viikko sitten ehkä pieni osa itsestäni jaksoi jopa odottaa joulua, mutta nyt... Kuten niin monina vuosina aiemminkin koko joulun tulo ahdistaa jo näin etukäteen. Kunpa se olisi mahdollisimman pian ohi. Kaiken maailman hössötys ja hömpötys ei oikein iske. Ja sitten kun missään ei oikein tapahdu mitään, niin tylsyys valtaa...
------
Toisaalta, tänä vuonna minulla on aivan erityinen syy toivoa joulun ohi menemistä: muutto! Tajusin juuri tänään, että kuukauden päästä se todellakin on edessä, wau! Sitten minullakin on ympärilläni tilaa hengittää. Pääsee taas järjestelemään ja sisustamaan... Ehkä siistimpääkin tulee olemaan hetken verran kauemmin...Niin, ja ne tuparit... Mitäköhän niistäkin tulee vai tuleeko mitään?;D
------
Kohta se on taas tämä köyhä kuukausi ohitse: opintotuki ja veronpalautukset tulee torstaina... Vihdoin, kai sitä nyt niin voisi sanoa. Mistäköhän muuten johtuu, että marraskuu tuntuu aina olevan juuri se kuukausi, kun rahaa ei ole juuri mihinkään? Niin, eikö se marraskuu olekin se vuoden pimein kuukausi, monellakin tapaa...No, kohta sekin on jälleen taakse jäänyttä elämää, kunnes taas ensi vuonna...:D Joka tapauksessa loppuviikosta on tulossa siten mitä ihanin: perjantaina syömään chiliin! Tuskin maltan odottaa sitä makuelämystä, nam! Niin, ja torstain kirpparikierrokselle etsimään jotain kasarityylistä vaatetusta lauantain bileitä varten...
------
Nyt kyllä väsyttää oikein kunnolla. Eilinen ilta venyi taas, kuten tavallista. Tällä kertaa kuitenkin hyvästä syystä: minä nimittäin luin eilen saamen tenttiin, joka oli kyllä taas niin tyypillinen tentti proffallemme: hän todellakin kysyi siinä kaiken. Itse olen vähän skeptinen tuloksen suhteen, koska en vain voi ymmärtää miten kukaan normaali ihminen kykenee oppimaan kaikki ne suffiksit ja modukset ja kaiken maailman muut kielioppikoukerot...Ei, ei se todellakaan voi olla mahdollista. Tänäänkin vielä pitäisi todellakin jaksaa lukea tilanteista vaihtelua. Olen jo lukenutkin: toinen niistä kirjoista, jota olen tämän päivän yrittänyt lukea on jotenkin outo, yksinkertainen, mutta niin täynnä esimerkkejä ettei oikein tiedä, mitä pitäisi lukea ja yrittää siitä opetella. Jos lukaisisin tänään vielä ne luentopohjat. Mennään huomenna sitten yrittämään ja toivotaan parasta, vähän pilke silmäkulmassa kai sitä on edettävä...;D
------
Nyt siellä alkaakin tämä saksalainen suosikkini, Lemmen viemää. Jos sitä laittaisi aivot narikkaan loppuillaksi ja lukisisi sitten vasta illan elokuvan, Matti, jälkeen. Jos minä vaikka keskittyisin katselemaan muiden ongelmia ja jättäisin omat murheeni ja huoleni vähäksi aikaa rauhaan. Ehkä kaikki vielä joskus paremmin on...
------
Jospa vain huominen toisi parempaa tullessaan kuin mitä tämä päivä tähän mennessä. Kaipaan nyt jotain uutta, jotain mitä odottaa.. Ehkä jotain voisikin tapahtua... Ehkäpä Runeberg voisi auttaa, Vaan mun ei lintuni palaja:
------
"Koitanpa minäkin koito
kaihojani karkoitella,
suojata sulana mielen,
kevätpäivän kirkkauisna,
kevät-aamun armauisna,
itkusilmin iloita,
sururinnoin riemuella;
vaan mun ei lintuni palaja."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti