jo vähän väsyttää..

Vähän alkaa jo väsyttämään... Eikä sinällään ole mikään ihme: meni eilen taas vähän myöhäiseksi, oikeastaan aamuun asti. Päivä tuli pyörittyä keskustan hullunmyllyssä, ja kun olin menossa kotiin, niin tuli muutoksia suunnitelmiin... Niinhän siinä sitten kävi, että uudeksi vuodeksi ostettu viinipullo tyhjeni ennen aikojaan. Baariinkin sitä tuli sitten lopulta päädyttyä tyttöjen kanssa.. tanssahtelua, lasien tyhjentämistä.. jokin hohto siitä kuitenkin puuttui... En valita, ei minulla tylsää ollut (näiden kanssa ei voikaan olla), mutta jotenkin... en mä tiedä... loppujen lopuksi jotain tunti ennen pilkkua lähdin tallustelemaan kotiin... Luulin, että minua väsytti... mutta kotiin päästyäni istahdinkin koneelle ja katselin väliin jääneen jakson Lemmen viemää...

------

Sainhan minä tänään sentään jotain aikaiseksi: tyhjensin yhden kaappini. Jollain tapaa pienimuotoinen paniikki alkaa jo iskeä: minulla kun on tapana jättää kaikki viime tippaan. Voin vain kuvitella, kuinka vietän torstain ja perjantain välisen yön pakatessa tavaroitani kasseihin ja laatikoihin. Aikaa olisi tarpeeksi ja olisi ollut, mutta kun sitä aina kuvittelee, että on parempaakin tekemistä ja että sitä aikaa on loppujen lopuksi aivan riittämiin vielä jäljelläkin... Jos vain saisin kaiken valmiiksi perjantaiaamuun mennessä, niin hyvä.

------

Liekö johtuu viime yöstä vai mistä, mutta juuri nyt minusta tuntuu siltä, etten millään jaksaisi lähteä huomenna yhtään mihinkään. Eikä sen puoleen hirveästi edes huvittaisi katsella sitä hullunmyllyä, kun ihmiset ampuvat viimeisetkin rahansa ja järkensä taivaalle. Joiltakin lentää siinä sivussa silmiä, käsiä ja jopa aivoja. Kuitenkin, kuten joskus muulloinkin, jokin pieni ääni sisälläni yrittää tolkuttaa minulle, että ehkä kuitenkin kannattaisi lähteä katsomaan... Äh! En minä vaan tiedä... Mitäköhän sitä pitäisi tehdä?

------

Ihmiset tulevat vuoden lähestyessä loppuaan entistä hullummiksi: ensin joulu ja nyt tämä uusi vuosi. En todellakaan tajua ihmisten järjetöntä halua viskoa rahojaan suoraan taivaalle. Ymmärrän todellakin näiden isompien organisaatioiden järjestämät valoshow't, mutta että yksityiset känniläiset pikkulapsineen sotkeutuvat niihin. Eikö olisi kaikista järkevintä kieltää rakettien paukuttelu kaikilta yksityisiltä tahoilta ja antaa etuoikeus firmoille, kaupungeille ja tapahtumajärjestäjille. Säästyisi ainakin jokunen ihmishenki...

------

Inspiraatio on hellinyt minua viime päivät oikein kunnolla. Toissa yönäkin heräsin kesken unien kirjoittamaan... ja viime yönä baarissa... Tätä menoa, en edes uskalla ajatella sitä. Ehkä olen jollain tapaa nyt vain niin herkillä mielin, että en todellakaan tarvitse paljoa, kun jo ajatus lentää... Kun monta pientä asiaa laitetaan yhteen, voi lopputulos olla mikä tahansa... Ehkä unelmani toteutuu. Tai jos ei, niin ainakin saan jokaisesta kirjoittamastani uuden muiston tästä ajasta.. Joskus on ikävä, ilo, suru, ahdistus tai onni... Kaiken kun kirjaa ylös, niin saa aivan omia muistoja, jotka koskettavat myöhemminkin. Eikä niistä tarvitse kertoa kenellekään, vaikka joku lukisikin, niin yksityisyys säilyy...;D

------

Tuskin maltan odottaa ensi viikkoa... Silloin on perjantaina ne tuparit, ja kaiken lisäksi Tansanian matkalaiset palaavat takaisin Suomeen!!!!!:DDD Heitä onkin kaivattu... Ikävä on ollut... Monesti on tehnyt mieli soittaa heille, mutta siinä ei olisi ollut mitään järkeä... Ehkä minä kestän... Tosiaan enää reilu viikko ja sitten he ovat täällä taas... Tai siis siellä wannabe pääkaupungissa, mutta todellakin saavat luvan tulla mahdollisimman pian käymään täällä meidän ihanuuksien luonamme...;D Tuskin maltan odottaa, että pääsen kuulemaan kaiken sen, mitä heille on siellä tapahtunut... Kai sitä pitäisi uskoa siihen, että ken joskus lähtee, niin myös palaakin.. Vai onko tosiaan näin?

------

Kai minun täytyisi tästä pikku hiljaa siirtyä nukkumaan, jotta jaksaisin taas huomenna vähän pakata lisää ja tehdä jotain muutakin järkevää ja hyödyllistä. Niin, jos nyt saisi tämän muuton tästä alta pois, niin voisi jo pikku hiljaa alkaa suunnittelemaan jo pienimuotoiseksi perinteeksi muodostunutta maaliskuista matkaa Lahteen ja Salpausselälle... Sekin vain lähenee... Ehkä tämä kevät menee sittenkin nopeasti...Ehkä, jos minä oikein kovasti toivon niin ja kauniisti hymyilen...:)

------

Joo, mutta asiasta kolmanteen... Tässä jo pimentyneen illan ratoksi vähän Runebergiä... Tehkää kuten minä ja sytyttäkää kynttilä ja syökää suklaata... Mieli kohenee kummasti... Ehkä siinä onkin uusi harrastukseni... Joo, jospa minä nyt lopetan... eli kansallisrunoilijamme Aatos:

------

"Aatos, kas, kuin lintu liitää

kevyt alla auringon,

sinullakin siivet kiitää,

avaruudet aavat on.

---

Ällös surko, jos sun, jalo,

vielä sitoo tomun ies;

kevyt lintu, vapaa valo,

vapahampi on sun ties.

---

Jos on ilo maassa, malta

levähtää sa maassakin,

riennä, jos on surun valta,

ihanampiin ilmoihin."

------

Ai niin... Onnen täyteistä uutta vuotta 2009 teille kaikille!!! Toivottavasti tuleva vuosi on parempi kuin tämä vanha...:D

biisi, jonka kuulin..

Kuulin just äsken radiosta biisin, jonka sanat iski jollain tapaa suoraan sisimpääni. Laitan tähän kyseisen biisin lyriikat. Eli kyseessä on Happoradio ja biisi Puhu äänellä jonka kuulen:

------

"Kumpaa sinä pelkäät,
melua vai rauhaa?
Kumpaa sinä kaihdat,
yksinäisyyttä vai laumaa?
Miksi sä itket,
kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?

---
Olet syvää vettä,
luoksepääsemätön vuori
Unohdettu ullakko,
olet titaaninen kuori
Miksi sä itket,
kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?
Miksi sä itket,
kun radiossa joku rakkaudesta laulaa?

----
Puhu äänellä, jonka kuulen,
sanoilla jotka ymmärrän,
runoilla jotka käsitän
Sinuun tarvii tekstityksen,
salaisuuksien selittäjän,
kertojan kaikkitietävän
Puhu äänellä, jonka kuulen

---
Olen yksinkertainen, aina selitystä vailla
Sinä kartta monimutkainen, matka vierahilla mailla
Miksi sä itket kun radiossa joku rakkudesta laulaa?

---
Puhu äänellä, jonka kuulen,
sanoilla jotka ymmärrän,
runoilla jotka käsitän
Sinuun tarvii tekstityksen,
salaisuuksien selittäjän,
kertojan kaikkitietävän
Puhu äänellä, jonka kuulen
Puhu äänellä, jonka kuulen
Puhu äänellä, jonka kuulen
Puhu äänellä, jonka kuulen"

täällä taas...:D

Joulu tuli ja meni, onneksi. Aatto on aina ihan ok, mutta pyhät ovat sietämättömiä. Joulu kuitenkin oli JOULU: valkea, aito joulu. Olen jo aikaisemmin maininnutkin, että lumi jos mikä luo joulun tunnun. Syötyä tuli vähän liikaakin, mutta kai se on jonkinnäköinen tarkoituskin. Aatto meni ihan mukavasti: haudoilla tuli käytyä niin Heinävedellä kuin Leppävirrallakin, kuin myöskin illemmalla Varkaudessakin. Haudoilla on aina jotain tietynlaista taikaa, ja siellä käyminen on ehkä jopa joulun kohokohta. Varsinkin nykyään, kun ukkien haudoille pääsee niin harvoin.

------

Aattoiltana tuli sitten katsottua varsinaista komediaputkea suoraan viime vuosisadalta: hiihtokilpailuni jotain 3-vuotiaana, molempien veljieni ja serkkuni ristiäiset, isän veneen koeajo, minun 4-vuotissynttärit... Niitä katsoessa ei voi kuin nauraa... Kauheaa, mitä kaikkea sitä onkaan tehnyt... varsinkin se hiihto oli aika järkyttävää katsottavaa... Taisin olla kilpailun viimeinen, kuten myös serkkuni oli poikien sarjan viimeinen... Hyvä me! Tulevaisuuden hiihtokyvyt esittäytyivät..;D

------

Maanantai-iltana kirosin Varkauden syvimpään helvettiin: kävin kyläilemässä kaverini luona, ja sieltä noin seitsemän aikaan lähtiessäni en vielä todellakaan tiennyt, mikä minulla olisi edessäni. Ulkona oli pakkasta ja lunta tuprutti. Ajattelin mielessäni, että onneksi on bussi... mutta.. Puoli tuntia pysäkillä seisoskelun jälkeen päätin mennä tarkastamaan aikatauluja. Kauhukseni huomasin, että viimeinen bussi oli jo mennyt, ja kello oli vasta klo 19.30! Niin, Varkaudessa kun viimeinen bussi lähtee klo 18 ja jotain! Sairasta touhua. En todellakaan tajua miten kukaan jaksaa sellaista. No, minunhan ei sitten auttanut mikään muu kuin lähteä kävelemään siinä tuiskussa porukoiden luo. Matkaa oli varmaan lähemmäs kymmentäkilometriä... Että näin Varkaudessa... Suosittelen ehdottomasti siellä vierailua... Varsinkin jos haluaa kuolla naurusta sikäläistä toimintaa, ihmisiä (sikäläisissä kaupoissa vieraillessa huomaa selvästi, miten kaikki ovat niin varkautelaisia...hyi helvetti! onneksi ei enää koskaa tarvitse asua siellä..) ja elämänmenoa katsellessa... Koko kaupunki todellakin kuvottaa minua tällä hetkellä... Niin, ja sitten vielä ihmetellään, miten minä haluan pois sieltä... just joo...

------

Eilisen päivän vietin sitten junassa... Sekin oli aika mielenkiintoista... Näin siellä kaksi lievästi ylipainoista naista, ja totesin, että en koskaan halua kokea samanlaista kohtaloa... Eivätkö ihmiset oikeasti tajua pitää itsestään huolta?! Viimeistään siinä vaiheessa kun painoa alkaa pikku hiljaa kertyä, luulisi jokaisen nyt jo tajuavan lopettaa yltiöpäisen mässäilyn ja siirtyä lenkkipolulle. Se läskin määrä oli aivan kauheaa katsottavaa... En itse ole mikään luuranko, mutta he olivat valtavia, suorastaan norsuja... Pitäkää ihmiset itsestänne huolta: herääminen ikäloppuna ei sitten olekaan oikea ratkaisu...

------

Ehdin eilen kotiin tultuani juuri ja juuri käväistä suihkussa, kun oli jo taas riennettävä... Lähdin kaverini luo katsomaan seinien maalausta ja vähän nauttimaan tuota alkomahoolia siinä sivussa... Oli todella mukavaa pitkästä aikaa taas viettää aikaa loistavassa seurassa...tosin kaikki eivät jatkaneet baariin asti, ei näin! Puolen yön tietämillä tosiaan raahauduimme sitten baarin puolelle ja siitä vähitellen kapusimme pöydälle tanssahtelemaan... Väsy hiipi matkustamisen vuoksi puseroon jo aikaisin ja hiivin yöbussin saattelemana kotiin... Mutta hauskaa oli, ihmisille kiitos siitä! Seuraavaksi sitten taitaakin olla vuorossa ne minun tuparini... Niin, tosiaan, onhan se uusi vuosikin vielä edessä...;D

------

Liekö mistä johtuu, mutta taas uuden vuoden häämöttäessä tulee jotenkin outo olo... Tuntuu kuin jotain lopullista olisi taas edessä... Mieli käyttäytyy kummasti, on välillä jotenkin "itkuinen" olo... Ei meinaa millään ymmärtää elämän menoa, pelko hiipii pinnalle ja suru tulee puseroon... Tuntuu kuin olisi hyvästit tiedossa... Ja ne viimeaikaiset unetkin... Mitä ihmettä? Olenko vain yliherkkä?

------

Viime maanantaina kuului Tansaniasta uutisia: siellä menee loistavasti, ja heidän matkansa "päämäärä" tuli vastaan yllättävän kivuttomasti... En vieläkään voi uskoa sitä todeksi... Ei sellaista voi tapahtua kuin elokuvissa... Aivan uskomatonta... Mutta todellakin olen äärettömän onnellinen rakkaan ystäväni puolesta!!! Hän jos kuka on sen ansainnut...:DDDDDDDDDD

------

Pitäisi ilmeisesti pakatakin jossain vaiheessa. Muuttopäivä sen kun lähenee... Viikon päästä olenkin jo sitten uudessa kodissa...wau! Toisaalta huomenna voisi olla järkeä käydä kirjastossa palauttelemassa vähän kirjoja... ei sitten tarvitsisi muuton yhteydessä pohtia, mihin laatikkoon ne laittoi vai veikö vahingossa roskiin... Joskus olen muutossa onnistunut hukkaamaan lompakkoni, joten kaikki on mahdollista... Tiskatakin täytyisi, ja astiat pakata jotenkin kestävästi, eikun vain mahdollisimman paljon paperia ympärille!:D

------

Kuulin tuossa jouluna sukulaisissa vieraillessani, että heillä on aitassaan jotain, minkä ehdottomasti aion sieltä vielä itselleni saada. Hyvin vanha Kalevala. Niin, se on siellä aitassa pölyttymässä, kun sen paremminkin pitäisi olla kirjahyllyssä kunniapaikalla... Täytyy ilmeisesti jossain vaiheessa soitella mummolle ja puhua vähän siihen suuntaisia, jotta mummo sen minulle lupaisi... Toki tiedän sukukateuden, joten tehtävä voi olla vaikea... Mutta perhana, kun eivät arvosta sitä... Vielä se jonain päivänä komistaa minun tulevaa kirjastoani... Siellä se todellakin tulee olemaan kunniapaikalla... Jos sinne aittaan menisi penkomaan, niin sieltä saattaisi löytyä vaikka mitä minua kiehtovaa... mutta tietää eräät...

------

Runeberg on tässä saanut joulun pyhät kärvistellä tuossa lähietäisyydellä ihan tarpeeksi... Aivan kuin teos vihjailevasti olisi siinä ja sanoisi: ahmi minua lisää... lue taas jotain... Ehkäpä, jotta minä pääsisin sitten keskittymään Keski-Euroopan mäkiviikon avausosakilpailun Oberstdorfin karsintaan... No tässä sitä nyt sitten tulee, Nadeshda, ensimmäinen laulu:

------

"Kun hän ketään nähnyt, kuullut ei,

läksi kerran vielä virralle,

keveästi päänsä kallistain

veessä kuvaansa hän katseli.

Ja hän surren virkkoin vienosti:

"Surros, sulo, virta, ystäväin,

ettei kirkas lainees huuhtoa

voi mun kauneuteni kukkaa pois.

Uinko heleässä helmassas,

koristaunko, koito, kukkasin?

Silloin pestä soisin poskeni,

jos sen ruusut voisin pestä pois;

silloin poveni ma huuhtoisin,

jos sen haihtuis helo valkea,

silloin verhoutuisin kukkasiin,

kanssa kukkien jos kuihtuisin!""

lunta, tähtiä, suklaata ja...

Viimeinenkin tentti tämän vuoden puolella on vihdoin ohi, oli jo eilen. On jotenkin helpottava olo: ei tarvitse vähään aikaan lukea mihinkään tenttiin. Ehkä pariin päivään: täytyyhän sitä aloittaa kerrankin jo etukäteen valmistautuminen tammikuussa odottaviin tenttehin. No, jos minä annan itselleni lomaa jouluun asti, ja sen jälkeen alkaakin sitten taas aherrus.

------

On jotenkin ahkera olo. Sain kiskotuksi itseni aamulla kymmeneltä ylös ja raahauduttua asukastoimistoon allekirjoittamaan vuokrasopimuksen ja sen jälkeen vielä käväisin opiskelijapalveluissa viemässä sinne opintotuen olosuhdemuutoslappulippusen... Niin, olenhan minä vielä pakannutkin, se homma on tosin vielä kesken... Mutta onhan tässä vielä iltaa aikaa...tai ensi yö, aamullakin kyllä ehtii... Joo, niin varmaan: juna lähtee kymmeneltä aamulla. Heräämisessäkin voi olla tarpeeksi tekemistä! Varsinkin huomenna... Niin kun tänään olisi todennäköisesti lähdettävä näyttämään vielä naamaansa tuolla jossain... Olen kyllä suurin piirtein vannonut, että yhteen jää, mutta niinhän sitä aina ennenkin tullut sanottua... Ja kuinkas on käynytkään... Viime syksynä meillä oli ystäväni kanssa aina tapana lähteä "yhdelle", mutta loppujen lopuksi suurin piirtein konttasimme aamuyöstä kotiin! Olemme monesti nauraneet: mitä tapahtuu, jos me lähdetään ryyppäämään? Ei uskalla edes ajatella... Kai me ollaan sitäkin tehty, täytyy myöntää...;D

------

Joulussa on yksi asia, mitä minä rakastan ehkä enemmän kuin mitään (siis lumen lisäksi): suklaa. On vain jotenkin niin ihanaa kierrellä ympäriinsä keskustassa ja vaikka vain katsella ja ihastella niitä kaikkia kaunokaisia. Niin paljon ja niin paljon erilaista. Voi kunpa näin olisi aina eikä vain joulun alla! Suklaaparatiiseihin ei vain voi kyllästyä... Ja kuitenkin sitä aina tarttuu jotain mukaan... jos ei itselleen, niin sitten ainakin lahjoiksi... Suklaa on kaikella tapaa täydellinen.

------

Vaikka minä joulussa rakastankin yli kaiken suklaata, niin vastapainoksi en mitenkään voi sietää joululauluja! Enkä varsinkaan sitä, miten jokapaikasta ei näin joulukuussa kuulekaan mitään muuta kuin joululauluja. Alkaa jo ahdistamaan. Mihinkään ei oikein tunnu pääsevän ilman, että jostain kuulu joku tekopirteä tai nukuttavan harras luritus. Joululaulut vois kieltää radiosoitosta ja kaupoista... Se on vielä ok, että niitä lauleskellaan kirkoissa, kouluissa ja kotona, mutta muuten ihmiset voitaisiin säästää niiltä... Tai jos eivät kiellä, niin voisivat ainakin soittaa sitten niitä ainoastaan kauniilla saksan kielellä, unohtaa totaalisesti englannin...

------

Menin sitten eilen ostamaan kolme tai neljä konvehtirasiaa...Ne eivät kuitenkaan ole minulle... ja itselleni joululahjan: Cecelia Ahernin Sateenkaaren tuolla puolen. Muistan, kuinka luin sen joku vuosi sitten ensimmäisen kerran: nauroin vedet silmissä. Sitä lukiessa huominen junamatkakin menee todella rattoisasti. Kalevalaa yritin itselleni metsästää, mutta ei siinä hälyssä ja sekamelskassa oikein silmään tarttunut mitään sen näköistäkään... Lisää Runebergin teoksia tekisi mieleni myöskin... Unelmani kirjastosta sen kun kasvaa koko ajan... Niin, muutan varmaan alkovin kirjastoksi ja asun itse olohuoneessa! No, en kai nyt sentään... Kyllä minä vielä jonain päivänä itselleni kirjaston kokoan kasaan... Sitä odotellessa...:D

------

Tuntuu jotenkin oudolta muuttaa. Ei sitä vaan jotenkin voi vielä edes uskoa. Sitä on kuitenkin niin kauan haaveillut isommasta asunnosta, ja keittiöstä...Voisin ehkä alkaa vähän useamminkin kokkailemaan... sitten on oikea koti, ei pelkkä kämppä... Mutta toisaalta tämä pikkuinen kolo on kuitenkin mun ensimmäinen oma koti... täytyy kai vielä kuvata tää kolonen ennen muuttoa...saapahan ainakin hienon muiston albumiin... Uusia muistoja sitten keräilemään uuteen kotiin... Wau!

------

Koko ajan tässä mietiskelen, jaksanko kuitenkaan lähteä tänään enää mihinkään. Toisaalta mieleni tekisi, mutta toisaalta järkeni jaksaa muistuttaa huomisesta aamusta, ja siitä kuinka se tulee joka tapauksessa olemaan vaikea. Ehkä minä kuitenkin lähden käymään jossain. Olisi todella ihanaa nähdä ihmisiä näin vielä ennen joulua. Joo, taidanpa minä käydä kaupunkia katsastamassa. Kyllä niitä ystäviäkin täytyy nähdä... Niitä tulee ikävä, vaikka matkalla en olekaan kuin noin viikon verran...

------

Nyt en valitettavasti ilahdutakaan teitä Runebergilla... Ehkä te jaksatte odottaa vähän aikaa... Olen ollut nyt niin keskittynyt kaikkeen muuhun kuin kansallisrunoilijamme aatoksiin. Ehkäpä sitten seuraavan kerran, ja silloin oikein kunnolla... Huomenna tosiaan sitten viikoksi sukuloimaan...toivottavasti ei mene hermot...:D

------

Kai maan valkeana kuulua olisi

Kai ihmisten rauhasta nauttia pitäisi

Kai rakkaus tunnelman loisi,

jos vain unohtaa voisi

edes hetkeksi

kaiken kiireen

ja nauttisi

läheisyydestä,

suklaantuoksusta,

unelmiesta,

lumihiutaleista

ja tähtitaivaasta!

------

Suloista joulu ja onnen täyteistä uutta vuotta 2009!!

ahdistusta pukkaa...

Sain kuin sainkin vihdoin ja viimein luettua sen Ahon romaanin sitä esseetä varten. Oli oikeastaan hauskaa lukea sitä. Todella loistava teos, jota voin ehdottomasti suositella. Tarinaan kytkeytyi jännästi kaksi eri kolmiodraamatapausta. Vaikka tapahtumat sijoittuvat kauas menneisyyteen, niin silti jotenkin tulee nykypäivä vahvasti mieleen. Mutta miten se Ellin ukko oikein voikaan olla niin tyhmä, ettei huomannut mitään mitä hänen silmiensä edessä tapahtui? Mielenkiintoista...:D

------

Niin, lukeminen oli hauskaa, mutta siihen se sitten jäikin. Se perhanan essee ei vaan tahdo luonnistua... Olen toivottoman paljon tuijottanut tyhjää arkkia tietokoneen ruudulta saamatta mitään aikaiseksi. Miten yhden vaivaisen esseen kirjoittaminen voikaan olla näin vaikeaa? Eikö se perhanan inspiraatio nyt vain voisi iskeä... Tämä essee alkaa jo pikku hiljaa häiritä Kalevalan lukemista keskiviikkoiseen tenttiin... Kai sitä taas menee yön puolelle...Missä muussakaan välissä sitä oikein muka muuten tekisi yhtään mitään? Päivisin ei vain kykene... Ei vain pysty saamaan ajatuksiaan kokoon, niin että ne eivät uiskentelisi vapaana ympäriinsä...

------

Perjantain jälkeen tulikin todistetuksi se jo ennestään tiedetty ja havaittu tosiseikka, että minä en todellakaan ole keikkaihmisiä... Tai ainakaan rock-konsertit eivät ole minun juttuni... Tosiaan perjantaina oltiin parin kaverin kanssa kuuntelemassa Apulantaa tuossa naapurissa... Bändi itsessään oli aivan loistava, ja varsinkin heidän soittamansa vanhemmat biisit upposivat täysillä... Niin, mutta... En vain tajua, miten ihmiset sekoavat tuollaisissa tilanteissa... Siellä sitä sitten oli itse varmaan kymmenen miehen keskellä heidän heiteltävänään... Ei sellaisessa tilanteessa pieni ihminen oikein voinut mitään. Oli todellakin epämukavaolo. Yleensä sitä on tottunut, että jos miespuolinen ihminen edes vahingossa kännissä tai sitten selvänä tönäisee, niin sieltä kuuluu samantien pahoitteluja ja anteeksipyyntöjä. Tuolla: ei mitään! No, heti kun kuitenkin siirtyi vähän syrjempään pystyi paremmin nautimaan itse musiikista, ja sitähän sinne oltiin menty kuuntelemaan. Joo, jos minä jatkossa sitten keskityn lähinnä noihin baareihin ja Salpausselän kisoihin... Niissä on minulle tarpeeksi tapahtumia ja ihmismassoja.. Salpausselällä osataan lisäksi käyttäytyä...Tuommoinen yltiöpäinen riehuminen on todella lapsellista...ei vaan voi ymmärtää... vaikka eihän minun kaikkea täydykään...:D

------

Lueskelin tuossa viikonloppuna vanhoja päiväkirjojani... Huomasin, että olen aina kulkenut jokseenkin pää pilvissä. Yksi lapsuuden unelmistani oli, että unelmien prinssini tulisi hakemaan minut ikkunastani suoraan maailmaan. Kaikenlaisesta sitä on elämänsä aikana uneksinut. Mutta toisaalta, tällainen minä olen aina ollut: haaveillut aina jostain saavuttamattomasta, pelännyt todellisuutta. Pelännyt, että elämä ei olisikaan sellaista kuin on aina unelmoinut. Eikä se toki olekaan, sehän on jo realiteetti. Mutta nykyäänkin, pelkään vain laskeutua pilvieni päältä. En kai kestä yhtäkään pettymystä enää. Kukapa kestäisi...

------

Perjantaina olisi tarkoitus sitten vaihtaa vähäksi aikaa maisemaa ja suunnata kohti Savoa... jouluksi rauhoittumaan ja rentoutumaan. Toivottavasti maa olisi valkea ja voisi kunnolla nauttia rauhallisuudesta. Niin, rauhallisuudesta... Siitähän nyt ei varmaan ole sitten kuitenkaan loppujen lopuksi mitään tietoa... Se aina niin rakas ja kaivattu suku... Ehkä on ihan hyvä, että en enää asu samassa kaupungissa heidän kanssaan. Hulluksi me vain kaikki toisemme tekisimme. Ja näin sitä osaa tavallaan myös kaivata, ei pidä liian itsestään selvyytenä... Täytyisi vain jotenkin vielä keksiä, miten tuon porukoiden lahjan oikein paketoisi kauniisti. Niin, ja pakatakin täytyisi. Ja sitä, tätä ja tuota... ja jos vielä vähän tuota, tätä ja vaikka vähän mitä...

------

Niin, siellä Tansaniassa ne kaksi nyt ovat. Ovat jo parisen päivää siellä ihmetelleet. Toivottavasti kaikki on hyvin. En vain voi itselleni ja murehtimiselleni mitään. En vain oikein luota vieraaseen. Pelkään, että siellä sattuu jotain. Tulisivat jo takaisin. Ovat siellä niin kaukana. Siellä, missä tietotekniikka ei ole itsestään selvyys. Toivottavasti kukaan ei varasta heiltä mitään. He ovat siellä kuin maalitauluja, pienet ihmiset. Mitä tahansa voi tapahtua. Olisivat vain pysyneet täällä, tai ottaneet sentään lisää porukkaa mukaan. Kahdestaan tuolla pelottavassa maailmassa. Toivon todellakin, että mitään ei tapahdu.

------

Miten elämässä tapahtuvat muutokset, iloiset tai surulliset, ovat aina niin vaikeita? Mä oon ainakin itse aina jotenkin kapinoinut kaikkea, mikä muuttaa nykyistä elämää johonkin suuntaan... Vaikka se olisi sitten jotain kovin kaivattua ja iloista. Mitä enemmän elämä nykyisestään muuttuu, sitä enemmän minä tulen taatusti kapinoimaan. Yritän vain siirtää kaikkia mahdollisimman kauaksi ja pitkälle... Miksi, sitä en todellakaan tiedä... Kai vaan jotenkin pelkään, jotakin, ehkä tulevaa, ehkä pettymystä...

------

Muutoksista puheenollen... muuttopäivä eikun vain lähenee, päivä päivältä. Täytyisi varmaan taas jokin päivä jatkaa pakkaamista, ettei tarvitsisi uutta vuotta viettää pahvilaatikoiden keskellä... eikö kuulostaisikin todella houkuttelevalta?;D Tässäpä vielä lopuksi jälleen vähän Runebergia, Nadeshda, Toinen laulu:

------

"Ostetun voi jälleen ostaa,

maksetun voi jälleen maksaa,

mutta ostamaton lahja

luottamus on turvattoman"

kiertelyä ja kaartelua...

Väsyttää... Tekis mieli jo painua unten maille... Niin, nyt väsyttää, mutta ei tietenkään sitten muutaman tunnin päästä, jolloin olisi järkevintä painua pehkuihin. Ei, silloin tulee joku ihme piristyminen. Tai ehkei välttämättä edes piristyminen, ei vain nukuta. Maanantain ja tiistain välisenä yönä en nukkunut kuin kaksi tuntia: ei vain nukuttanut. Iltaisin en saa unta, aamuisin on taas vastaavasti tässä parin viikon ajan täytynyt aina rientää jonnekin. Milloinkahan sitä saisi nukutuksi oikein kunnolla?

-----

Oikeastaan pelkkä uni ei välttämättä edes auta. Olisi vain niin kiva, kun voisi viettää edes päivän ilman, että tarvitsisi koko ajan stressata jostain. Ilman että mieleen ei juolahtaisi pienintäkään asiaa, mitä pitäisi tehdä tai mitä ei ole vielä tehnyt. Niin kuin nyt: kuulin eilen, että realismin kurssin esseen palautus päivä onkin jo huomenna! Niin, alunperin sen piti olla ensi viikon maanantaina. En kyllä todellakaan ole palauttamassa sitä vielä huomenna, jos panostaisi niin, että saisi sen maanantaiksi valmiiksi. Ei niillä opintopisteillä nyt niin kiire ole, kunhan ne siihen heinäkuuhun mennessä on merkitty opintorekisteriin. Vaikka esseen mitta ei ole kuin jotain kolme sivua, niin pitäisi vielä kuitenkin lukea se kirja. Ei sillä etteikö kiinnostaisi lukea Juhani Ahon Papin rouva, mutta juuri nyt en vain jaksa. Yritin päivällä aloittaa, tuloksetta. Jos huomenna saisin pirteämpänä aikaiseksi lukea oikein ahkerasti..:D

------

Huomenna olisi tarkoitus mennä tuonne caribialle katsomaan Apulantaa (toivottavasti mukana olisi myös vanhoja biisejä, ne jos mitkä ovat aitoa ja ennen kaikkea parempaa Apulantaa, ei sillä ettenkö pitäisi myös tästä uudesta). Porukkaa on kaiketi tulossa enemmänkin... En itseasiassa edes tiedä ketä kaikkia... Etkot on kuulema täällä mun luona... Jos tänne enemmänkin ihmisiä raahautuu, voi tulla tiivis tunnelma... Siitä tulee varmasti hauskaa... Kerrankin on lyhyt matka kotiin... Siitä jatkamaan en todellakaan aio... Niin, näinhän minä toki olen aiemminkin sanonut ja kuinkas sitten on käynytkään...:DD

------

Miten musta tuntuu, että yksi jos toinen kiertelee ja kaartelee asiassa jos toisessa. Ketään ei oikein huvita tehdä mitään... Koko ajan vain keksitään jos jonkinlaisia tekosyitä ettei vain tarvitsisi tehdä mitään... Niin tai jos ei ole hyvää tekosyytä, niin sitten vain yksinkertaisesti jätetään tekemättä tai sitten siirretään. Niin kuin nytkin tämä minun esseen kirjoittaminen... Ei oikein vain huvita... Se nyt on ainakin se minun syyni jättää tai siirtää asioita. Jokaisella on toki omansa, tämä on vain minun... Tekeekö tämä ainainen pimeys tämän vai mikä? Passiivisuus vain valtaa lisää alaa tieltään... tai jotain siihen suuntaista... Josko se lähestyvä joulu sitten vähän rauhoittaa ja rentouttaa... ja sitten se kevät... kyllä sekin sieltä tulee, vaikka siihen tuntuukin olevan ikuisuus... maaliskuu, huhtikuu...

------

Eilen täällä oli sitten peli-ilta... Joo, porukkaahan oli... Tänne oli alunperin tarkoitus tulla joku tyyppi puhumaan jostain ihmeen roolipeleistä, mutta eipä näkynyt... pelattiin sitten pienemmällä sakilla trivialia ja sen jälkeen mä eksyin vielä kaiken lisäks johonkin unkari-iltaan... Siellä oli vähän orpo-olo... En ymmärtänyt sanaakaan, mitä ihmiset siellä puhuivat... No, onpahan sellainenkin tullut koettua...;D

------

Eihän tässä olisi enää kuin parisen viikkoa muuttoon... Sitä ennen pitäisi vain tehdä vaikka ja vähän mitä... Jos sitä pikku hiljaa... Muistaisi vain tehdä muuttoilmoituksen ja viedä opintotuen olosuhdemuutosilmoituksen opiskelijapalveluihin...Niin, ja voisihan sitä käydä myöskin mittailemassa ikkunoita.... Saisi sitten uudet verhot.. ja jotain muuta kivaa...

------

Ensi viikolla olisikin sitten tarkoitus siirtyä taas tuonne Savon suuntaan... Perjantaina ajattelin lähteä ja takaisin kotiin olisi tarkoitus tulla sitten heti pyhien jälkeen... Pakattavaa riittää... ja kaikkea muutakin.. sitten olisi vielä se uusi vuosi... mitäköhän sitä silloinkin? Toivottavasti jotain hauskaa, jotain sellaista, jota voisi myöhemmin muistella...;D

------

Pitäisiköhän minun pikku hiljaa harkita tekeväni jotain mieltäylentävän järkevää...btw. KalPa voitti juuri päättyneen ottelun SaiPaa vastaan...Mikä ihme niille taaskin tuli, kun vastustaja piti päästää viimeisessä erässä peliin mukaan? Homma tehdään vain entistä vaikeammaksi.... Mutta nyt siis jotain järkevää tekemään, vaikka...no joo... Niin kuin aina... Runebergia nyt voisin ainakin tähän loppuun taas lisätä, Sep' on turvoa tytöllä:

------

"Virroilta viluimman vihman

suopi joskus suojan kuusi,

pahimmalta paahtehelta

suo välisti varjon koivu;

kun suruisna suota astuin,

ahoa apeilla mielin,

rastas laulahti ratoksi,

nyökkäeli nurmen kukka.

Sep' on turvoa tytöllä,

orvolla ilon osoa."

rahaa tulee ja sitä myöskin menee...;D

Tänään tulikin sitten veronpalautukset ja opintotuki...Aamulla tuntui uskomattomalta katsella tiliä, kun sinne laskujen maksun jälkeenkin jäi vielä rahaa... Eikun nokka kohti keskustaa ja rahaa palamaan... Täytyihän sitä kaikkea hyödyllistä ostaa... Varsinkin kun lauantaina on edessä kasaribileet, sinne sopiva vaatetus täytyi löytää... Ja löysinhän minä, sitten lopulta. Koristeitakin kyseisiin bileisiin tarttui matkan varrella mukaan, kuten myöskin kaikkea hyvää: ruokaa... Tuntui ihan ennen kuulumattomalta, että on rahaa.. Kyllä sitä opiskelijana oppii todella arvostamaan niitä pieniäkin kolikoita, niitäkään kun ei koskaan ole liikaa... Tämän aina niin köyhän marraskuun jälkeen sitä on todellakin ansainnut vähän jotain pientä hemmottelua, vai mitä?:DDD

------

Huomenna mennään sitten hyvän ystäväni kanssa syömään oikein hienosti vaikka näin ystävyytemme kunniaksi: suuntanamme on mikäs muu kuin chili-baari! Siellä emme olekaan pitkiin aikoihin käyneet, taisi olla viimeksi tämän syntymäpäivillä elokuussa. Chilin henkilökunta on aivan varmasti kaivannut meitä... Liekö siellä ketään muita kantiksia olekaan, ainakin viime syksynä tuntui siltä... Oikeasti, kävikö siellä kukaan muu kuin se epämääräinen sakki, joka tuntui olevan siellä aina? Todellakin aina, joka viikonloppu ja joskus jopa viikollakin...Varmaan pidettiin se paikka silloin pystyssä...Oi niitä aikoja...Varmaan huomenna taas vähän muistellaan. Mut siellä oli niin hyvä meininki, ainakin meidän mielestä...Chili, täältä sitä taas tullaan..tuskin maltan odottaa, että saan sen ruokalistan käteeni...nami..;D

------

Tämä on ihan uskomatonta: KalPan maalivahti Mika Järvinen teki MAALIN!!!! Wau! Siis oikeesti: meidän molari iski häkin ensimmäisenä molarina SM-liigan historiassa! Ja KalPa voitti raumalaiset 2-4!!! Aika hienoo..KalPa jatkaa loistavia otteitaan, vaikka ykköskenttä jäikin tänään vähän pienemmille tehoille.. itse asiassa nollille...Kunhan sekin saadaan taas pisteiden makuun, niin loistavaa...leveyttä löytyy...:DDDDD

------

Aamulla koin tilin lisäksi toisenkin ihmetyksen hetken: mä pääsin saamen tentistä läpi!! Kakkonen tuli, en vaan tiedä miten se on mahdollista... Tentin jälkeen tuntui, että en ollut muistanut yhdenkään sijamuodon tai moduksen päätteitä ja käännöskin tuntui menneen ihan penkin alle. Ilmeisesti proffa oli jokseenkin eri mieltä. Ehkä menen sitten kolmanteen tenttikertaan johonkin laitostenttiin korottamaan, kerta se ei tuon vaikeampaa ollut... Nälkä kasvaa syödessä.. Mutta toisaalta nyt on neljä opintopistettä enemmän, ja periaatteessa voin myös lisätä halutessani saamen kielen taidon cv:seen, joka eikun komistuu;D

------

Joo, olen jo aloittanut muuttaamisen... Sain eilen heitettyä roskiin vaikka miten paljon turhaa ja ylimääräistä paperia, mitä on vuosien varrella tullut ihan turhaan säilyteltyä. Eilen oli tarkoitus alunperin siivota, mutta itseasiassa kämppä on nyt sotkuisempi... Tyhjensin yhden kaapin ja kirjoituspöydän laatikot tuoho lattialle, josta jo osa onkin siirtynyt laukkuihin ja laatikoihin... Tarkoitus olisi, että täällä olisi viimeistään lauantaina sen näköistä, että täällä asuisi joku ihan tavallinen ihminen, tai no siirretään sitä takarajaa ensi keskiviikkoon, jolloin täällä on hallituksen kokous ja sen jälkeen ainejärjestön peli-ilta... Niin, ettei tarvitsisi kieltää ihmisiä tulemasta sisälle ja kokoustaa käytävässä tai tuossa käytävän varrella sijaitsevassa yhteiskeittiössä, jossa ihmiset eivät tajua siivota jälkiään kokkauksiensa jälkeen...Ei oikein mennä sinne, vaikka joskus on toki pakko...Täytyyhän minunkin syödä...Ehkä kestän vielä tämän vajaan kuukauden, sitten on oma keittiö.;D

------

Viikonlopusta on odotettavissa pitkästä aikaa hauska... ne kasaribileet on itseasiassa yhden kaverin kakskymppiset...ja niihin on kuulemani mukaan tulossa aika lailla paljon porukkaa..jotain 40...ja joku bändi ja dj....tulee olemaan aika hulvaton tunnelma...jos sitä siitä sitten taas vähäksi aikaa riittäisi menoa ja meininkiä, vaikka toisaalta: mitähän sitä ensi viikonloppuna keksisi? Onko ideoita? Niitähän toki aina otetaan vastaan;D

------

Ehkä minun tarvitsisi tästä pikkuhiljaa laskeutua takaisin maanpinnalle ja kääntää selkäni, jotta oikeasti tajuaisin aloittaa siivouksen...Siinä jos missä olisi valtavasti järkeä...Mutta järkeä on myös Runebergissa, joka kerta toisensa jälkeen jaksaa hämmästyttää teksteillään...Aivan kertakaikkisen upea kirjailijasuuruus.. Tässäpä teille pari säettä lisää luettavaa ja ihmeteltävää, Tyttö, suur' on lemmen valta:

------

"Useinpa humussa tuulen,

hongan latvan laulaessa

raukka rannan kalliolta

huokaukseni lähetän,

viestin vaisun vierähytän:

tule jo, armas ainoani!

-

Ehkä, vaikk' on vaisu viesti,

vaeltavi vahvoin siivin,

pääskyn siivin siukonevi

pilven taa, pihoitse tuulen,

kauas kullan kuuluvihin,

koska suur' on lemmen valta,

mahti maailman väkevin."

Kun mikään ei tunnu onnistuvan...

Kun kerran on vaikeaa, niin sitten on oikein kunnolla. Koko viikonlopun olen yrittänyt epätoivoisesti lukea jos johonkin tenttiin, mutta kun ei niin ei...Asiat eivät vain mitenkään tunnu tarttuvan päähän. Eikä oikein jaksaisikaan, alkaa väsymys jo pimenevän syksyn myötä saada vallan. Juuri nyt tuntuu, että mikään ei kiinnosta, ei sitten pätkän vertaa. Loppuisivat jo nämä pirun tentit ja kaiken maailman stressi!

------

Se talvi sitten ilmeisesti tuli ja meni. Tylsää! Olisi vain ollut niin kiva, kun olisi voinut aina aamulla herätessään ja ikkunasta ulos katsoessaan nähdä lumen peittämän valkoisen maan. Mutta kun ei niin ei. Jos jotain sääilmiötä voi vihata, niin vesisadetta. Siinä ei ole mitään hyvää. Minä vain rakastan talvea niin kovin. Ei tällaisesta kukaan voi nauttia, ei oikeasti.

------

Joulukuukin sitten tuli. Ei vain tunnu yhtään joululta. Enkä oikein millään voi uskoa, että joulu olisi jo muka näin lähellä. Aika outoa. Vielä jotain reilu viikko sitten ehkä pieni osa itsestäni jaksoi jopa odottaa joulua, mutta nyt... Kuten niin monina vuosina aiemminkin koko joulun tulo ahdistaa jo näin etukäteen. Kunpa se olisi mahdollisimman pian ohi. Kaiken maailman hössötys ja hömpötys ei oikein iske. Ja sitten kun missään ei oikein tapahdu mitään, niin tylsyys valtaa...

------

Toisaalta, tänä vuonna minulla on aivan erityinen syy toivoa joulun ohi menemistä: muutto! Tajusin juuri tänään, että kuukauden päästä se todellakin on edessä, wau! Sitten minullakin on ympärilläni tilaa hengittää. Pääsee taas järjestelemään ja sisustamaan... Ehkä siistimpääkin tulee olemaan hetken verran kauemmin...Niin, ja ne tuparit... Mitäköhän niistäkin tulee vai tuleeko mitään?;D

------

Kohta se on taas tämä köyhä kuukausi ohitse: opintotuki ja veronpalautukset tulee torstaina... Vihdoin, kai sitä nyt niin voisi sanoa. Mistäköhän muuten johtuu, että marraskuu tuntuu aina olevan juuri se kuukausi, kun rahaa ei ole juuri mihinkään? Niin, eikö se marraskuu olekin se vuoden pimein kuukausi, monellakin tapaa...No, kohta sekin on jälleen taakse jäänyttä elämää, kunnes taas ensi vuonna...:D Joka tapauksessa loppuviikosta on tulossa siten mitä ihanin: perjantaina syömään chiliin! Tuskin maltan odottaa sitä makuelämystä, nam! Niin, ja torstain kirpparikierrokselle etsimään jotain kasarityylistä vaatetusta lauantain bileitä varten...

------

Nyt kyllä väsyttää oikein kunnolla. Eilinen ilta venyi taas, kuten tavallista. Tällä kertaa kuitenkin hyvästä syystä: minä nimittäin luin eilen saamen tenttiin, joka oli kyllä taas niin tyypillinen tentti proffallemme: hän todellakin kysyi siinä kaiken. Itse olen vähän skeptinen tuloksen suhteen, koska en vain voi ymmärtää miten kukaan normaali ihminen kykenee oppimaan kaikki ne suffiksit ja modukset ja kaiken maailman muut kielioppikoukerot...Ei, ei se todellakaan voi olla mahdollista. Tänäänkin vielä pitäisi todellakin jaksaa lukea tilanteista vaihtelua. Olen jo lukenutkin: toinen niistä kirjoista, jota olen tämän päivän yrittänyt lukea on jotenkin outo, yksinkertainen, mutta niin täynnä esimerkkejä ettei oikein tiedä, mitä pitäisi lukea ja yrittää siitä opetella. Jos lukaisisin tänään vielä ne luentopohjat. Mennään huomenna sitten yrittämään ja toivotaan parasta, vähän pilke silmäkulmassa kai sitä on edettävä...;D

------

Nyt siellä alkaakin tämä saksalainen suosikkini, Lemmen viemää. Jos sitä laittaisi aivot narikkaan loppuillaksi ja lukisisi sitten vasta illan elokuvan, Matti, jälkeen. Jos minä vaikka keskittyisin katselemaan muiden ongelmia ja jättäisin omat murheeni ja huoleni vähäksi aikaa rauhaan. Ehkä kaikki vielä joskus paremmin on...

------

Jospa vain huominen toisi parempaa tullessaan kuin mitä tämä päivä tähän mennessä. Kaipaan nyt jotain uutta, jotain mitä odottaa.. Ehkä jotain voisikin tapahtua... Ehkäpä Runeberg voisi auttaa, Vaan mun ei lintuni palaja:

------

"Koitanpa minäkin koito

kaihojani karkoitella,

suojata sulana mielen,

kevätpäivän kirkkauisna,

kevät-aamun armauisna,

itkusilmin iloita,

sururinnoin riemuella;

vaan mun ei lintuni palaja."