Sokea usko

Tammikuu lähentelee jo loppuaan, edelliskerrasta on siis jo vierähtänyt tovi jos toinenkin. En vain ole saanut itsestäni mitään irti. Tuntuu kuin olisin jotenkin lukossa, ja nyt tässä koetan sitä etsiä siihen sopivaa avainta. Tällaisia pätkiä mahtuu elämään aina silloin tällöin, ja lukosta on selvitty aiemmin kerran jos toisenkin.

------

Alkanut vuosi on taas tuonut kalenteriin täytettä. On ollut mukavaa, kun on ollut jos jokinmoista menoa suuntaan jos toiseen, ei ole liiaksi ehtinyt laiskistua. Toki tässä on se huono puoli, että sitten kun istahtaa, vaikkapa viikonloppuna, niin ei sitä sitten paljoa viitsisi enää siitä noustakaan. Luentoja on ollut, tenttejä tulee olemaan, olen myös ehtinyt rientämään abipäivän, hallituksen vaihtokaronkan, kokousten, lätkämatsien yms. perässä. Tekemistä on ollut tarpeeksi, juuri sopivasti pitämään mielen virkeänä.;D

------

Minulla oli hyvä tarkoitus lukea hetken aikaa tänään tulevaan kirjallisuuden tenttiin, mutta kuinkas kävikään. Jos minä sitten huomenna... Siinä kävi tämä jo niin kovin tunnettu kuvio: istahdin alas ja avasin television. Tänään olen kuitenkin jo opiskellut tarpeeksi, tai ainakin melkein. Sallitaan siis tämä päivä lepsuiluun, huomenna sitten jälleen.

------

Mummini soitti minulle eilen ja suurin piirtein haukkui poikansa pystyyn hehkuttaen samalla erästä serkkuani. Joo, enollani on alkoholiongelmia, mutta enpä nyt sanoisi serkkunikaan olevan niin kovin puhtoinen (mitä nyt reilu kolmekymppisenä ei ole tehnyt oikeastaan mitään yläasteen jälkeen, eikä elämä muutenkaan kovin kukoista). Ei ollut muuten kovin mukavaa kuunnella, kun mummini paasaa, ettei enoni muka osaa käyttäytyä ihmisten läsnäollessa. Voin muuten kertoa, että hän ei ole koskaan käyttäytynyt mitenkään huonosti minun seurassani (hän on myös kummini, ja olemme melko useasti tekemisissä). Muutenkin se, että mummini puhui sillä tavalla omasta pojastaan, ei tuntunut minusta kovinkaan kivalta. Joo, heillä ei ole mitkään parhaimmat välit, mutta ei se siltikään oikeuta tuolla tavalla haukkumaan toista, varsinkin kun mummi tietää että minulla ja enollani on hyvät välit. En itsekään toki aina ymmärrä kaikkia hänen tempauksiaan mummia ja äitiäni kohtaan, mutta en vain halua antaa sen vaikuttaa.

------

Joo, tätä sukudraamaa riittää pienessä tai suuressa suvussa, tässä tapauksessa siinä jälkimmäisessä. Kaikkea sitä on jo tähän astisessa elämässä nähnyt ja kaikkea tulen varmasti vielä näkemään. Sikälikin tuo mummini puhelu ei kauheasti enää hätkäytä. Tuntui ja tuntuu vain pahalta ajatella, että heillä on noin tulehtuneet välit, että pitää tuollaisia puhua. Mutta joo, elämä jatkuu, ja täytyy vain ikuisena optimistina toivoa, että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Kuten Peikko, aiheyhteys löytyi jälleen, on kerran sanonut: "Sokea usko parempaan auttaa joskus isonkin vuoren huipulle". Tuo muuten niin pitää paikkansa, kun vain jaksaa uskoa, niin kyllä se siitä. Pakko on.

------

Keskiviikkona meillä on ainejärjestön kanssa tietynlainen ulkoilupäivä, menemme nimittäin luistelemaan. Tai siis jotkut luistelevat, minä mm. ajattelin lähinnä koettaa pysyä pystyssä ihan vain tavallisilla kengillä. Toki ehkä sitäkin voi luisteluksi kutsua. Ensi viikolla on myös tulossa leffailta, elokuvaa vain ei ole vielä valittu. Tarkoituksenamme on lisätä hiukan tätä alkoholitonta linjaa, eihän sitä alkomahoolia ihan joka paikkaan tarvitse tunkea. Hauskaa voi pitää ilmankin!

------

Helmikuu ja Vancouver sen kun vain lähestyy. Niin, ja tekisi jo mieli sanoa, että mitä minä sanoin, mutta jätän sen vielä toistaiseksi. Mutta sen verran, että kun kauden pääkisat lähestyvät, niin Peikon hyppykunto sen kun vain paranee... Tiedä vielä mihin se johtaa. Onhan se niin monta kertaa aiemminkin jo nähty, mutta ehkä jätän tämän nyt tähän. Katsellaan sitä sitten taas hiukan myöhemmin.

------

Kävin siis viime viikon lauantaina katsomassa, kun KalPa vieraili täällä Turussa tepsukan vieraana. Kuopiolaiset ratkaisivat matsin ONNEKSI jo ensimmäisessä erässä, ja sen kymmenellä ensimmäisellä minuutilla, kun nämä mustavalkoiset eivät päässeet edes omasta päädystä pois, saati sitten että olisi edes mistään hyökkäämisestä puhuttukaan. No, ottelun viimeisessä erässä kävikin sitten se, mitä jo vähän pelkäsinkin. Nämä kuopiolaiset kun taisivat silloin jo lopettaa pelaamisen ja keskittyä paluumatkaan, sillä pullasorsat kirivät takaa MELKEIN rinnalla, eivät sentään ohi. Kolme pistettä siis matkasi Kuopioon, ja riemu oli vallaton.

------

Tuon matsin aikana vieressäni istui oululaisjoukkueen katsomovalmentajia, tai jotain vastaavia. He kyselivät kaikkea tyhmää (luulivat mm. että KalPan maalivahti Ari Ahonen on HIFK:n kasvatti, tullut KalPaan kesken kauden edellä mainitusta helsinkiläisseurasta jne.). Meinasin jo kysyä, että eivätkö he seuraa liigaa laisinkaan, vai millä periaatteella kyseisessä seurassa nämä niin sanotut katsomovalmentajat valitaan. Minulle he lähtiessään tokaisivat: "Hienoa nähdä jääkiekosta jotain ymmärtävä nainen yksin katsomassa liigamatsia!" Joo, minun ei liene tarvitse sanoa, mitä meinasin lohkaista takaisin. Veljelläni oli muuten naurussa pitelemistä, saipahan oululaisseuran fanikavereilleen jotain kerrottavaa: "Niin, mun sisko ymmärtää lätkäst enemmän kuin teidän seuran "katsomovalmentajat" yhteensä!" Että terve!

------

Mutta nyt tämä tyttö siirtyy tuonne keittiön puolelle hakemaan hiukan iltapalaa näkkileivästä (olen taas jälleen löytänyt tuon näkkileivän ihanuuden, nam!). Täytyy kuitenkin tässä jo suunnitella menevänsä vielä tämän vuorokauden puolella nukkumaan, huomenna täytyy taas jo aamulla rientää luennoille oppimaan jotain uutta. Ehkä minä jotain opinkin, ainakin kovasti yritän!